lauantai 9. syyskuuta 2017

Game of Thronesin 7. kauden summausta

Game of Thronesista ei ole tullut uutta jaksoa enää pariin viikkoon, mikä on tietysti ollut taas kamalaa. Mutta hyvä puoli on se, että nyt oli aika katsoa kaikki jaksot uudestaan putkeen. Olinhan toki nähnyt kaikki jaksot jo kaksi kertaa, koska katsoin ne aina aamuvarhaisella ensin yksin ja myöhemmin iltapäivällä puolisoni kanssa hänen kotiuduttuaan töistä, mutta sain huomata, että näin putkeen katsottuna ja suurimmista shokeista toivuttua katselukokemus oli erilainen.

Tarttumakohtia on mielen päällä nyt niin monta, etten edes yritä tuoda kaikkia niistä esiin tässä postauksessa. Sen sijaan kirjoitan ensin kauden rakenteesta ja tahdista yleisesti, minkä jälkeen käsittelen paria minua erityisesti koskettanutta juonikuviota. Postauksen päätteeksi katselen kulunutta kautta adaptaatiotutkimuslasien lävitse.

Postaus sisältää tästä eteenpäin spoilereita seitsemänneltä tuotantokaudelta, joten älä lue eteenpäin, ellet ole perillä uusimmista käänteistä.


VAUHDIKAS KAUSI
 
Aloitan ruotimisen siitä, mistä 7. kausi on saanut kaikkein eniten kritiikkiä, eli nopeatempoisuudesta. Kyllä, kausi on hyvin vauhdikas käänteissään, ja yksittäisen jaksonkin aikana tapahtuu paljon. Tämä vaati paljon totuttelua, koska sarja on tähän asti edennyt paljon rauhallisempaan tahtiin. Nyt jaksoja maratoonatessa se nopeus ei enää vaivannut niin paljon, kun siihen oli ehtinyt hieman sopeutua. Ensimmäisellä katselukierroksella vielä oli läsnä hyvin suuri järkytys siitä, että kaikki etenee yhtäkkiä niin nopeasti. Mutta se on vaan nyt hyväksyttävä, että meillä on käsissämme erilainen sarja lopun lähestyessä. Juonet yhdistyvät, hahmojen tarinalinjat yhdistyvät jne. Tämä ei toki selitä kaikkia kauden outouksia, koska siellä tosiaan on myös joitakin selkeitä juoniaukkoja ja muita epäloogisuuksia, joista pahimmat ovat mielestäni Euronin laivaston yllätys- ja teleporttauskyvyt sekä "haetaan Muurin takaa zombi" -kuvio kaikkine käänteineen.

Aiemminhan sarjassa on ollut kymmenen jaksoa per kausi, kun tuoreimmalla niitä on seitsemän, ja seuraavalla eli viimeisellä tulee olemaan vain kuusi jaksoa. Jaksomäärän vähentämisen ei sarjan tekijöiden mukaan pitänyt vaikuttaa sarjan laatuun tai tarinan eheyteen, mutta siitä on oltu montaa mieltä fanien keskuudessa. Yksi etu mielestäni on se, että koska seiskakausi on hyvin tiivis paketti, siinä ei ole enää tilaa minkäänlaisille täytekohtauksille - paitsi jos minulta kysytään, niin Missandein ja Grey Wormin hellälle hetkelle on annettu turhan paljon ruutuaikaa. Toisaalta ainakin Winterfell-juoni kärsii jaksojen/ajan vähyydestä, mutta siitä lisää tuonnempana.

Vaikka kausi on nopeatempoinen, se on silti toimiva ja suurimmalta osin varsin ehytkin kokonaisuus, jossa on paljon viittauksia myös aiemmille kausille. Jännitteitä rakennetaan ja puretaan tasaisesti läpi kauden. Tiettyjä isoja tapahtumia pohjustetaan kauden alusta saakka (ja kauempaakin), ja suurimpaan osaan näistä pohjustuksista vastataan vielä kauden aikana; osa mysteereistä tietenkin jää vielä auki vielä seuraavalle kaudelle, kuten jatkosarjassa kuuluukin. Pari esimerkkiä: Lohikäärmeiden haavoittuvuuteen viitataan useasti kauden aikana. No, sitten Drogon haavoittuu neljännessä jaksossa, ja Night King keihästää Viserionin taivaalta alas toisiksi viimeisessä jaksossa (JA palaa tämän kanssa aiheuttamaan tuhoa aivan lopussa). Toisekseen, Muurin luomaan turvaan ja kestävyyteen on viitattu sarjassa monesti aiemminkin ja myös tällä kaudella se tuodaan useasti esiin. No, viimeisessä jaksossa se Muuri sitten murretaan.

Ajan vähyys toistuu myös hahmotasolla, repliikeissä: Jon sanoo, ettei ole aikaa kiistellä, koska kuolleiden armeija on tulossa. Jon sanoo myös, ettei ole aikaa romanssille Daeneryksen kanssa, koska kuolleiden armeija on tulossa. Benjenillä taas ei ole aikaa lähteä Jonin mukaan, koska kuolleiden armeija on kirjaimellisesti olan takana. Suuri Sota painaa päälle, eikä ole aikaa mihinkään muuhun. Myös sarja on loppumassa, joten ei ole aikaa enää juuri millekään muulle kuin pääjuonelle. Pelilaudalta siivotaankin kauden aikana pois muutamia vähemmän merkittäviä pelaajia, kuten Freyt ja Tyrellit. Kuten jo sanottu, juonet alkavat yhdistyä, ja seiskakaudella nähdäänkin enemmän päähahmoja samassa paikassa samaan aikaan kuin koskaan aiemmin, mistä parhaana esimerkkinä viimeisen jakson supertapaaminen King's Landingissä.


Ajan puutteen takia myös Casterly Rockin ja Highgardenin valtaukset sivuutettiin olankohautuksella, mutta jaksojen edetessä tämä alkoi käydä järkeen. Rahat nimittäin selkeästi oli säästetty muihin ja merkittävämpiin taistelukohtauksiin, kuten "loot train attackiin" (giffi yllä), Muurin takaiseen kahakkaan sekä lopulta Muurin murtumiseen. Siispä retrospektiivisesti ajatellen noiden parin pienen taistelun kuittaaminen lyhyesti oli varsin ymmärrettävää sekä budjettia että kerrontaa ajatellen - ja sitä paitsi Casterly Rockin taistelu on kuitenkin näppärästi kuvailtu Tyrionin voiceoverilla.

Vielä taistelukohtauksiin liittyen: kautta on kritisoitu paljon myös siitä, että se luottaa enemmän spektaakkeliin ja CGI-velhouteen kuin hahmojen keskinäiseen strategisointiin ja rauhalliseen juonen punomiseen, mutta en näkisi, että asia ihan niinkään on. Tälläkin kaudella on niiden spektaakkelikohtausten lisäksi nimittäin paljon hahmojen välisiä keskusteluja, jotka motivoivat hahmoja, jotka vievät juonta eteenpäin. Mutta koska juonikuviot alkavat loppua kohden kulminoitua ja purkautua, Daeneryksen kimpaantuminen "Enough with the clever plans!" onkin osittain hyvin kuvaava koko kautta ja koko sarjan loppupuolta ajatellen: puheiden aika on ohi ja tekojen aika on nyt.

Pelkillä puheilla ei saada hahmoja liikkeelle, vaan heidän täytyy myös itse konkreettisesti nähdä, miksi kannattaa yhdistyä taisteluun. "Seeing is believing" tuntuukin olevan kauden motto. Westerosin ihmisten täytyy uskoa ns. satujen hirviöihin ja yhdistää voimansa, jotta sota voidaan voittaa. Mutta miten käy niille, jotka eivät usko, vaikka näkisivätkin? Viittaan siis lähinnä Cerseihin ja jossain määrin myös Euroniin. Käykö niille huonosti, jotka eivät suostu näkemään oman edun tavoittelun ohi ja yhdistämään voimiaan yhteistä vihollista vastaan?


"THE LONE WOLF DIES, BUT THE PACK SURVIVES"

Stark-fanille tämä oli hyvin tunteikas kausi (kuten kuudeskin). Aiemmin postauksessa sivusin jo sitä, että Winterfellin juonikuvio tällä kaudella kärsi tiukasta tahdista. Minä nimittäin olisin periaatteessa voinut uskoa Sansan ja Aryan epäluuloisuuden toisiaan kohtaan ja kommunikaatio-ongelmat ottaen huomioon, miten erilaisia he ovat aina olleet, ja mitä kaikkea he ovat joutuneet kokemaan sen jälkeen, kun viimeksi olivat yhdessä. Tämä olisi kuitenkin kaivannut enemmän pohjustusta, kun nyt tämä kuvio on jouduttu tunkemaan liian pieneen tilaan ajanpuutteen takia. Jo tämä poistettu kohtauskin olisi auttanut jonkin verran.

Starkin tytöt muistelevat paljon isäänsä Ned Starkia ja hänen opetuksiaan. Siksi(kin) olisikin ollut kamalaa, jos he olisivat todella kääntyneet toisiaan vastaan, koska silloin he olisivat osoittaneet, etteivät he ole oppineet isänsä tärkeintä opetusta: "When the snows fall and the white winds blow, the lone wolf dies, but the pack survives." Starkien jäljellä olevat lapset ovat nyt yhdessä jälleen, ja he tekevät yhteistyötä - ja mikäs sen kauniimpaa. Ennustan kyllä traagista kahdeksatta kautta heille, mutta se on sen ajan murhe.


"I DON'T BELIEVE YOU."

Toisekseen haluan nostaa esiin Jaime-kuvion. Vaikka pyrin välttelemään sarjan vertailua kirjoihin, olen pitkään jo odottanut sitä, milloin myös TV-Jaime kasvaa Cerseistä eroon kirja-Jaimen tavoin. Tällä kaudella ero vihdoin tapahtuu, ja se tapahtuu harkitusti ja tyylikkäästi. Jaime käy kauden aikana useita keskusteluja muiden hahmojen (Olenna, Bronn, Tyrion, Brienne) kanssa, mitkä pohjustavat hänen lähtöään King's Landingista ja Cersein luota. Useita kertoja Jaimea kuvataan katsomassa joko hämmentyneenä tai kauhistuneena Cerseitä, joka jakelee tappokäskyjä yksikään kasvolihas värähtämättä. Cersein vauvauutinen (jossa aivan varmasti on jotakin vilunkia) pidättelee Jaimea ehkä ylimääräisen hetken, mutta lopulta hän tulee järkiinsä ja saa tarpeekseen myrkyllisen Cersein juonista ja sekoiluista. Uskon ja jopa toivon kuitenkin, että he kohtaavat vielä, koska olen vahvasti sen teorian kannalla, että on Jaimen tehtävä tappaa siskonsa (ja mahdollisesti kuolla siinä rytäkässä itsekin, valitettavasti).

Jaime mainitsee isänsä Tywinin aina sanoneen Jaimen olevan hidas oppija, mutta hän kuitenkin oppii jokaisesta virheestään. Myös Sansa sanoo kauden lopulla, että tietää olevansa hidas oppimaan, mutta oppii kuitenkin lopulta. Tässä onkin hieno paralleeli näiden kahden hahmon välillä, joiden kehittymistä ja oppimista on ollut mielenkiintoista seurata kaikkien näiden vuosien ajan. Toivottavasti myös viimeinen kausi tuo kiintoisia juttuja sekä Jaimen että Sansan polulle.

Hahmoihin liittyen yleisesti: paljon on nyt puhuttu myös siitä, ettei sarjassa uskalleta enää tappaa rakastettuja päähahmoja, mikä on ollut alusta (Ned Starkin kuolemasta) saakka yksi sarjan tavaramerkeistä. Tällä kaudella ei ehkä menetetty ketään Olennaa (<3) tai Littlefingeriä (hah, heippa vaan!) merkittävämpää tai rakastetumpaa hahmoa, mutta uskon, että viimeisellä kaudella kuolema korjaa omiaan senkin edestä.



ADAPTAATIOLASIT PÄÄHÄN

...tai ihan kuin minä niitä koskaan pystyisinkään ottamaan pois. Aivan viimeiseksi siis voisin luoda katsauksen kauteen adaptaatiotutkimuksen näkökulmasta. Sanon aika lailla samaa kuin edellisestäkin kaudesta: jännän äärellä ollaan, sillä millainen adaptaatio, tai missä mielessä tämä on enää adaptaatio ainakaan perinteisessä mielessä, kun romaaneista on menty ohi jo ajat sitten? Televisiosarja kulkee nyt todella omia polkujaan, vaikka jatkaakin edelleen saman, tutun tarinamaailman adaptaatiota, ja kontribuoi edelleen samaan transmediaaliseen universumiin tai multitekstiin.

Fanien keskusteluissa yhä useammin tuntuu nousevan esiin näkemys siitä, että koska sarja ei perustu enää romaaneihin, on se siitä syystä huono. En näkisi tämän menevän aivan näin yksi yhteen. Seiskakaudella on tosiaan joitakin heikosti kirjoitettuja osuuksia, mutta se on huonoa televisiokäsikirjoittamista, eikä johdu automaattisesti siitä, ettei sarja perustu enää kirjoihin. Jostain syystä ihmisten on usein vaikea erottaa näitä asioita toisistaan.

Korostan aina arvottavan vertailun hedelmättömyyttä, ja olen aiemminkin tainnut kirjoittaa, ettei minun mielestäni ole olemassa hyviä tai huonoja adaptaatioita, on vain hyviä ja huonoja elokuvia, tv-sarjoja, tai mitä mediatekstiä nyt kulloinkin tarkastellaankaan. Game of Thronesin seitsemännellä kaudella on puutteensa ja vahvuutensa televisiosarjana, ei adaptaationa.



PS. Pakko mainita lopuksi huomautuksena vielä, että yksi asia vauhdin kiristymiseen liittyen, mistä ei mielestäni ole vielä tarpeeksi puhuttu, on se, että turhat tissit ja sexposition loistavat tätä nykyä sarjassa poissaolollaan, mikä on aika hienoa. Ei ole enää aikaa turhalle taustanakuilulle, koska loppupeli on käynnissä ja aika on kortilla. En ole hirveästi tästä nähnyt kirjoittelua, mutta tässä yksi näkökulma aiheeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti