perjantai 29. syyskuuta 2017

Game of Thrones Live Concert Experience + kuulumisia

Mitä kuuluu syksyyn 2017? Sain eilen tietää, etten saanut yhtä tarjolla olleista tiedekuntamme nuoremman tutkijan paikoista. Oliko tämä nyt kolmas vai neljäs kerta, kun hain? Vaikeahan noita paikkoja on saada, enkä tosissani jaksanutkaan uskoa tai edes toivoa, että olisi tärpännyt tällä(kään) kertaa. Säätiöt ja rahastot ilmoittelevat myös aina välillä itsestään "eioon" muodossa. Eli sitä tavallista kuuluu.

Mutta!

Olen noista rukkasista (ja toista viikkoa päällä olevasta flunssasta) huolimatta iloisella mielellä, koska pääsen ensi keväänä näkemään ja kuulemaan Game of Thrones Live Concert Experiencen! Tämä USA:ssa arvatenkin suuren suosion saavuttanut konserttikiertue rantautuu ensi keväänä Eurooppaan. Mukana ovat sarjan musiikin säveltäjä Ramin Djawadi ja hänen johtamansa orkesteri sekä kuoro, solisteja ja mitähän kaikkea. Olen ihastellut joitain videoklippejä YouTubesta, ja kyseessä vaikuttaa olevan aivan mieletön audiovisuaalinen spektaakkeli, joka ei taatusti jätä fania (tai ketään) kylmäksi. Sanomattakin lienee siis selvää, että odotan suurella innolla tätä! Lähin konsertti olisi ollut Tukholmassa, mutta koska minä ja pari kaveriani halusimme saada tästä kunnollisen reissun aikaan, päätimme lähteä vähän kauemmaksi. Siispä ostimme liput Budapestissa 18. toukokuuta olevaan konserttiin. Minä en ole ennen siellä tai Unkarissa muutenkaan käynytkään, joten siltäkin kannalta on kiva lähteä. Yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä, mutta kaikkiaan viivymme Budapestissä varmaankin vajaan viikon.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Game of Thronesin 7. kauden summausta

Game of Thronesista ei ole tullut uutta jaksoa enää pariin viikkoon, mikä on tietysti ollut taas kamalaa. Mutta hyvä puoli on se, että nyt oli aika katsoa kaikki jaksot uudestaan putkeen. Olinhan toki nähnyt kaikki jaksot jo kaksi kertaa, koska katsoin ne aina aamuvarhaisella ensin yksin ja myöhemmin iltapäivällä puolisoni kanssa hänen kotiuduttuaan töistä, mutta sain huomata, että näin putkeen katsottuna ja suurimmista shokeista toivuttua katselukokemus oli erilainen.

Tarttumakohtia on mielen päällä nyt niin monta, etten edes yritä tuoda kaikkia niistä esiin tässä postauksessa. Sen sijaan kirjoitan ensin kauden rakenteesta ja tahdista yleisesti, minkä jälkeen käsittelen paria minua erityisesti koskettanutta juonikuviota. Postauksen päätteeksi katselen kulunutta kautta adaptaatiotutkimuslasien lävitse.

Postaus sisältää tästä eteenpäin spoilereita seitsemänneltä tuotantokaudelta, joten älä lue eteenpäin, ellet ole perillä uusimmista käänteistä.


VAUHDIKAS KAUSI
 
Aloitan ruotimisen siitä, mistä 7. kausi on saanut kaikkein eniten kritiikkiä, eli nopeatempoisuudesta. Kyllä, kausi on hyvin vauhdikas käänteissään, ja yksittäisen jaksonkin aikana tapahtuu paljon. Tämä vaati paljon totuttelua, koska sarja on tähän asti edennyt paljon rauhallisempaan tahtiin. Nyt jaksoja maratoonatessa se nopeus ei enää vaivannut niin paljon, kun siihen oli ehtinyt hieman sopeutua. Ensimmäisellä katselukierroksella vielä oli läsnä hyvin suuri järkytys siitä, että kaikki etenee yhtäkkiä niin nopeasti. Mutta se on vaan nyt hyväksyttävä, että meillä on käsissämme erilainen sarja lopun lähestyessä. Juonet yhdistyvät, hahmojen tarinalinjat yhdistyvät jne. Tämä ei toki selitä kaikkia kauden outouksia, koska siellä tosiaan on myös joitakin selkeitä juoniaukkoja ja muita epäloogisuuksia, joista pahimmat ovat mielestäni Euronin laivaston yllätys- ja teleporttauskyvyt sekä "haetaan Muurin takaa zombi" -kuvio kaikkine käänteineen.

Aiemminhan sarjassa on ollut kymmenen jaksoa per kausi, kun tuoreimmalla niitä on seitsemän, ja seuraavalla eli viimeisellä tulee olemaan vain kuusi jaksoa. Jaksomäärän vähentämisen ei sarjan tekijöiden mukaan pitänyt vaikuttaa sarjan laatuun tai tarinan eheyteen, mutta siitä on oltu montaa mieltä fanien keskuudessa. Yksi etu mielestäni on se, että koska seiskakausi on hyvin tiivis paketti, siinä ei ole enää tilaa minkäänlaisille täytekohtauksille - paitsi jos minulta kysytään, niin Missandein ja Grey Wormin hellälle hetkelle on annettu turhan paljon ruutuaikaa. Toisaalta ainakin Winterfell-juoni kärsii jaksojen/ajan vähyydestä, mutta siitä lisää tuonnempana.

Vaikka kausi on nopeatempoinen, se on silti toimiva ja suurimmalta osin varsin ehytkin kokonaisuus, jossa on paljon viittauksia myös aiemmille kausille. Jännitteitä rakennetaan ja puretaan tasaisesti läpi kauden. Tiettyjä isoja tapahtumia pohjustetaan kauden alusta saakka (ja kauempaakin), ja suurimpaan osaan näistä pohjustuksista vastataan vielä kauden aikana; osa mysteereistä tietenkin jää vielä auki vielä seuraavalle kaudelle, kuten jatkosarjassa kuuluukin. Pari esimerkkiä: Lohikäärmeiden haavoittuvuuteen viitataan useasti kauden aikana. No, sitten Drogon haavoittuu neljännessä jaksossa, ja Night King keihästää Viserionin taivaalta alas toisiksi viimeisessä jaksossa (JA palaa tämän kanssa aiheuttamaan tuhoa aivan lopussa). Toisekseen, Muurin luomaan turvaan ja kestävyyteen on viitattu sarjassa monesti aiemminkin ja myös tällä kaudella se tuodaan useasti esiin. No, viimeisessä jaksossa se Muuri sitten murretaan.

Ajan vähyys toistuu myös hahmotasolla, repliikeissä: Jon sanoo, ettei ole aikaa kiistellä, koska kuolleiden armeija on tulossa. Jon sanoo myös, ettei ole aikaa romanssille Daeneryksen kanssa, koska kuolleiden armeija on tulossa. Benjenillä taas ei ole aikaa lähteä Jonin mukaan, koska kuolleiden armeija on kirjaimellisesti olan takana. Suuri Sota painaa päälle, eikä ole aikaa mihinkään muuhun. Myös sarja on loppumassa, joten ei ole aikaa enää juuri millekään muulle kuin pääjuonelle. Pelilaudalta siivotaankin kauden aikana pois muutamia vähemmän merkittäviä pelaajia, kuten Freyt ja Tyrellit. Kuten jo sanottu, juonet alkavat yhdistyä, ja seiskakaudella nähdäänkin enemmän päähahmoja samassa paikassa samaan aikaan kuin koskaan aiemmin, mistä parhaana esimerkkinä viimeisen jakson supertapaaminen King's Landingissä.


Ajan puutteen takia myös Casterly Rockin ja Highgardenin valtaukset sivuutettiin olankohautuksella, mutta jaksojen edetessä tämä alkoi käydä järkeen. Rahat nimittäin selkeästi oli säästetty muihin ja merkittävämpiin taistelukohtauksiin, kuten "loot train attackiin" (giffi yllä), Muurin takaiseen kahakkaan sekä lopulta Muurin murtumiseen. Siispä retrospektiivisesti ajatellen noiden parin pienen taistelun kuittaaminen lyhyesti oli varsin ymmärrettävää sekä budjettia että kerrontaa ajatellen - ja sitä paitsi Casterly Rockin taistelu on kuitenkin näppärästi kuvailtu Tyrionin voiceoverilla.

Vielä taistelukohtauksiin liittyen: kautta on kritisoitu paljon myös siitä, että se luottaa enemmän spektaakkeliin ja CGI-velhouteen kuin hahmojen keskinäiseen strategisointiin ja rauhalliseen juonen punomiseen, mutta en näkisi, että asia ihan niinkään on. Tälläkin kaudella on niiden spektaakkelikohtausten lisäksi nimittäin paljon hahmojen välisiä keskusteluja, jotka motivoivat hahmoja, jotka vievät juonta eteenpäin. Mutta koska juonikuviot alkavat loppua kohden kulminoitua ja purkautua, Daeneryksen kimpaantuminen "Enough with the clever plans!" onkin osittain hyvin kuvaava koko kautta ja koko sarjan loppupuolta ajatellen: puheiden aika on ohi ja tekojen aika on nyt.

Pelkillä puheilla ei saada hahmoja liikkeelle, vaan heidän täytyy myös itse konkreettisesti nähdä, miksi kannattaa yhdistyä taisteluun. "Seeing is believing" tuntuukin olevan kauden motto. Westerosin ihmisten täytyy uskoa ns. satujen hirviöihin ja yhdistää voimansa, jotta sota voidaan voittaa. Mutta miten käy niille, jotka eivät usko, vaikka näkisivätkin? Viittaan siis lähinnä Cerseihin ja jossain määrin myös Euroniin. Käykö niille huonosti, jotka eivät suostu näkemään oman edun tavoittelun ohi ja yhdistämään voimiaan yhteistä vihollista vastaan?


"THE LONE WOLF DIES, BUT THE PACK SURVIVES"

Stark-fanille tämä oli hyvin tunteikas kausi (kuten kuudeskin). Aiemmin postauksessa sivusin jo sitä, että Winterfellin juonikuvio tällä kaudella kärsi tiukasta tahdista. Minä nimittäin olisin periaatteessa voinut uskoa Sansan ja Aryan epäluuloisuuden toisiaan kohtaan ja kommunikaatio-ongelmat ottaen huomioon, miten erilaisia he ovat aina olleet, ja mitä kaikkea he ovat joutuneet kokemaan sen jälkeen, kun viimeksi olivat yhdessä. Tämä olisi kuitenkin kaivannut enemmän pohjustusta, kun nyt tämä kuvio on jouduttu tunkemaan liian pieneen tilaan ajanpuutteen takia. Jo tämä poistettu kohtauskin olisi auttanut jonkin verran.

Starkin tytöt muistelevat paljon isäänsä Ned Starkia ja hänen opetuksiaan. Siksi(kin) olisikin ollut kamalaa, jos he olisivat todella kääntyneet toisiaan vastaan, koska silloin he olisivat osoittaneet, etteivät he ole oppineet isänsä tärkeintä opetusta: "When the snows fall and the white winds blow, the lone wolf dies, but the pack survives." Starkien jäljellä olevat lapset ovat nyt yhdessä jälleen, ja he tekevät yhteistyötä - ja mikäs sen kauniimpaa. Ennustan kyllä traagista kahdeksatta kautta heille, mutta se on sen ajan murhe.


"I DON'T BELIEVE YOU."

Toisekseen haluan nostaa esiin Jaime-kuvion. Vaikka pyrin välttelemään sarjan vertailua kirjoihin, olen pitkään jo odottanut sitä, milloin myös TV-Jaime kasvaa Cerseistä eroon kirja-Jaimen tavoin. Tällä kaudella ero vihdoin tapahtuu, ja se tapahtuu harkitusti ja tyylikkäästi. Jaime käy kauden aikana useita keskusteluja muiden hahmojen (Olenna, Bronn, Tyrion, Brienne) kanssa, mitkä pohjustavat hänen lähtöään King's Landingista ja Cersein luota. Useita kertoja Jaimea kuvataan katsomassa joko hämmentyneenä tai kauhistuneena Cerseitä, joka jakelee tappokäskyjä yksikään kasvolihas värähtämättä. Cersein vauvauutinen (jossa aivan varmasti on jotakin vilunkia) pidättelee Jaimea ehkä ylimääräisen hetken, mutta lopulta hän tulee järkiinsä ja saa tarpeekseen myrkyllisen Cersein juonista ja sekoiluista. Uskon ja jopa toivon kuitenkin, että he kohtaavat vielä, koska olen vahvasti sen teorian kannalla, että on Jaimen tehtävä tappaa siskonsa (ja mahdollisesti kuolla siinä rytäkässä itsekin, valitettavasti).

Jaime mainitsee isänsä Tywinin aina sanoneen Jaimen olevan hidas oppija, mutta hän kuitenkin oppii jokaisesta virheestään. Myös Sansa sanoo kauden lopulla, että tietää olevansa hidas oppimaan, mutta oppii kuitenkin lopulta. Tässä onkin hieno paralleeli näiden kahden hahmon välillä, joiden kehittymistä ja oppimista on ollut mielenkiintoista seurata kaikkien näiden vuosien ajan. Toivottavasti myös viimeinen kausi tuo kiintoisia juttuja sekä Jaimen että Sansan polulle.

Hahmoihin liittyen yleisesti: paljon on nyt puhuttu myös siitä, ettei sarjassa uskalleta enää tappaa rakastettuja päähahmoja, mikä on ollut alusta (Ned Starkin kuolemasta) saakka yksi sarjan tavaramerkeistä. Tällä kaudella ei ehkä menetetty ketään Olennaa (<3) tai Littlefingeriä (hah, heippa vaan!) merkittävämpää tai rakastetumpaa hahmoa, mutta uskon, että viimeisellä kaudella kuolema korjaa omiaan senkin edestä.



ADAPTAATIOLASIT PÄÄHÄN

...tai ihan kuin minä niitä koskaan pystyisinkään ottamaan pois. Aivan viimeiseksi siis voisin luoda katsauksen kauteen adaptaatiotutkimuksen näkökulmasta. Sanon aika lailla samaa kuin edellisestäkin kaudesta: jännän äärellä ollaan, sillä millainen adaptaatio, tai missä mielessä tämä on enää adaptaatio ainakaan perinteisessä mielessä, kun romaaneista on menty ohi jo ajat sitten? Televisiosarja kulkee nyt todella omia polkujaan, vaikka jatkaakin edelleen saman, tutun tarinamaailman adaptaatiota, ja kontribuoi edelleen samaan transmediaaliseen universumiin tai multitekstiin.

Fanien keskusteluissa yhä useammin tuntuu nousevan esiin näkemys siitä, että koska sarja ei perustu enää romaaneihin, on se siitä syystä huono. En näkisi tämän menevän aivan näin yksi yhteen. Seiskakaudella on tosiaan joitakin heikosti kirjoitettuja osuuksia, mutta se on huonoa televisiokäsikirjoittamista, eikä johdu automaattisesti siitä, ettei sarja perustu enää kirjoihin. Jostain syystä ihmisten on usein vaikea erottaa näitä asioita toisistaan.

Korostan aina arvottavan vertailun hedelmättömyyttä, ja olen aiemminkin tainnut kirjoittaa, ettei minun mielestäni ole olemassa hyviä tai huonoja adaptaatioita, on vain hyviä ja huonoja elokuvia, tv-sarjoja, tai mitä mediatekstiä nyt kulloinkin tarkastellaankaan. Game of Thronesin seitsemännellä kaudella on puutteensa ja vahvuutensa televisiosarjana, ei adaptaationa.



PS. Pakko mainita lopuksi huomautuksena vielä, että yksi asia vauhdin kiristymiseen liittyen, mistä ei mielestäni ole vielä tarpeeksi puhuttu, on se, että turhat tissit ja sexposition loistavat tätä nykyä sarjassa poissaolollaan, mikä on aika hienoa. Ei ole enää aikaa turhalle taustanakuilulle, koska loppupeli on käynnissä ja aika on kortilla. En ole hirveästi tästä nähnyt kirjoittelua, mutta tässä yksi näkökulma aiheeseen.

maanantai 14. elokuuta 2017

Worldcon-esitelmä YouTubessa


Vielä yksi Worldcon-aiheinen lyhyt postaus. Jos kiinnostaa, niin voit katsoa esitelmäni näin jälkikäteen YouTubesta. Varsinainen esitelmäosuus kestää reilut parikymmentä minuuttia, loput on Q&A-osiota. Valitettavasti kysymykset ja kommentit eivät juurikaan videolla kuulu, joten vastaukseni eivät varmaan käy sitäkään vähää järkeen.

Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun esitykseni on streamattu/nauhoitettu. Siitä taisi olla maininta lomakkeessa, jolla ehdotettiin ohjelmia coniin, mutta en olisi pahastunut muistutuksesta ennen tapahtumaa. Koska jos olisin tämän tiennyt/muistanut, olisin pitänyt huolta, että Q&A-osion aikana mikrofoni olisi kiertänyt yleisössä, tai sitten olisin itse toistanut kysymykset omaan mikkiini.

Vähän tuskallista tuota on katsoa, mutta päätin pistää nyt jakoon kuitenkin. Kuten olen sanonut monta kertaa, minulla riittää petrattavaa Q&A-osioissa. Tarvitsen aikaa prosessoida kuulemaani ja miettiä vastausta, mutta tuollaisessa tilanteessa sitä aikaa ei tietenkään ole. Mutta tähänkin ehkä harjaantuu kokemuksen kautta.

Pieni Worldcon 75 -raportti


Viime viikolla suomalaisia nörttejä hemmoteltiin, kun maailman vanhin scifi- ja fantasiafanien kokoontuminen Worldcon saatiin Suomeen. Pasilan Messukeskukseen kerääntyi viiden päivän aikana kuulemani mukaan kaikkien aikojen toiseksi suurin Worldcon-yleisö, mikä on melkoisen vaikuttavaa. Minä olin paikalla vain perjantaina ja lauantaina, joten tämä vaatimaton raportti koskee vain niitä päiviä.

Käyn läpi ensin omat esiintymiseni.

Perjantai alkoi heti omalla paneelilla kello 10. Olin siis yhtenä panelistina "From Literature to Movies and Television - Adaptation of Scifi and Fantasy" -paneelissa, jota moderoi Gregory Norman Bossert. Muut panelistit olivat Margaret Dunlap, Ruth EJ Booth ja Mike Kiss. Keskustelussa oli mielestäni tärkeitä pointteja ja hyvä henki. Minulla tosin ei ole ns. käytännön kokemusta adaptoimisesta toisin kuin suurimmalla osalla muista panelisteista, joten minun oli välillä vaikea osallistua keskusteluun, mutta sain kyllä heitettyä kohtuullisen relevantteja kommentteja aina johonkin väliin. Sali ei ollut aivan täynnä, mutta paneelimme keräsi kuitenkin varsin mukavasti porukkaa.

Toinen esiintymiseni, "What Kind of an Adaptation Is Game of Thrones?", oli lauantaina iltapäivällä. Jostain syystä minulle todella valkeni vasta muutamaa hetkeä ennen esitelmääni, että George R. R. Martin osallistuu samaan aikaan paneeliin viereisessä salissa. Hetkellisesti iski paniikki: eihän minun esitystäni tule kukaan katsomaan, kun toisena vaihtoehtona on itse GRRM! Totta kai minun olisi pitänyt tajuta protestoida tästä päällekkäisyydestä jo paljon aiemmin ohjelmavastaaville, mutta turha nyt oli enää alkaa harmitella tilannetta. Marssin rohkeasti saliin, ja laitoin PowerPointin ja kaikki valmiiksi. Helpotuksekseni huomasin, että myös minun saliini alkoi valua porukkaa. Yleisöä ei ollut kovin paljon, ja varsinkin niin isoon saliin väki hukkui täysin, mutta yleisö on aina yleisö oli sitä sitten 20 tai 200. En voinut olla vitsailematta esitelmäni alussa siitä, että kai te tiedätte, että GRRM esiintyy juuri viereisessä salissa, ja myös kiittelin vilpittömästi paikalle saapumisesta, mikä kirvoitti spontaanit aplodit yleisössä. En taaskaan loistanut esitelmän jälkeisessä Q&A-osiossa, mutta sanoisin, että kaiken kaikkiaan meni hyvin.

Sitten yleisiä fiiliksiä.

Minua vähän hirvitti lueskella keskiviikon ja torstain Worldcon-kokemuksia ihmisiltä, koska niiden mukaan salit olivat aivan liian pieniä ja tungos oli muutenkin mahdoton. Päivälippujen myynti lopetettiinkin välittömästi, joskin pieni määrä niitä jätettiin vielä myyntiin ovelle, ja neuvottelut lisätiloista aloitettiin Messukeskuksen kanssa. Lisätilaa saatiin, ja osa ohjelmasta siirrettiin isompiin saleihin (minun lauantainen esitelmäni mukaan lukien). Otin kuitenkin ihmisten negatiivisista kokemuksista opikseni ja päätin, että valitsen kummallekin päivälle vain muutamia ohjelmia, jotka haluan oikeasti nähdä. Kaikki menikin sitten hirmuisen sujuvasti omalta osaltani, kun olin miettinyt päivän ohjelman etukäteen ja oli aikaa mennä jonottamaan ajoissa. Näin kaiken, minkä halusinkin. Parhaimpina mieleeni jäivät Unreality-kuoron upea konsertti, astronautti Kjell Lindgrenin hauska mutta informatiivinen luento, sekä kirjailija Joe Abercrombien erittäin viihdyttävä haastattelu.

Messukeskus oli conipaikkana mielestäni ok. Ensinnäkin junalla pääsee melkein viereen, ja ilmeisesti muutkin julkiset kulkevat hyvin Messukeskuksen kulmille. Vessoja on riittävästi (vessaan ei tarvinnut jonottaa kertaakaan), ja myös ruokapaikkoja on paikan päällä enemmän kuin yksi tai kaksi. Jotkut kapeammat käytävät kävivät välillä ahtaiksi, ja jonottaa tosiaan sai suosituimpiin ohjelmiin antaumuksella, mutta minun kokemukseni tiloista jäi kuitenkin positiivisen puolelle.

Majoituin viikonlopun ajan Lahdessa ystävien luona, koska se tuli halvemmaksi, ja toisekseen oli tietysti ihana nähdä näitä ystäviäkin. Z-junalla edestakainen surruuttelu kahtena päivänä maksoi vähemmän kuin yksi hotelliyö (ja olisin tarvinnut kolme), joten koen tehneeni voittajan valinnan. Jos olisin ollut conittamassa viitenä päivänä, olisi ollut fiksumpaa majailla Helsingissä.

En usko, että olisin jaksanut viettää viittä päivää Worldconissa. Kahdessa päivässä ehdin nähdä sopivasti ohjelmaa ilman, että tuli kamala informaatioähky. En myöskään ollut ehtinyt toipua vielä kunnolla Tanskan kesäkoulusta, joten tähän väliin viiden päivän conirypeminen olisi ollut liikaa siinäkin mielessä.

On ollut jännittävä ja antoisa loppukesä, mutta eilen neljä tuntia myöhästyneen junan (ja bussin, koska juna ei koskaan kulkenut Joensuuhun asti) jälkeen mietin tyytyväisenä, että onpa kiva, kun ei tarvitse reissata minnekään vähään aikaan.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

SINS-hakuprosessi

Sandbjergin kartano

Tajusin SINS-raportin julkaistuani, että siitä jäi uupumaan, kuinka tuonne kesäkouluun haetaan. Sinnehän on siis tosiaan haku, joten kaikki halukkaat eivät välttämättä pääse mukaan, jos hakijoita on paljon. Tänä vuonna hakijoita oli noin 80, joista alle puolet valittiin. Olin siis rehellisesti sanottuna kohtuullisen ylpeä itsestäni ja siitä, että tulin valituksi!

Hakuaikaa oli huhtikuun 20. päivään saakka. En muista tarkalleen, missä vaiheessa haku aukesi, mutta hyvissä ajoin kuitenkin. Olin kuullut kyseisen kesäkoulun olemassaolosta jo aiemminkin, mutta nyt mieleeni sen muistutteli KTS:n (Kirjallisuudentutkijain Seuran) sähköpostilistan kautta tullut hakukuulutus.

Hakuprosessi ei ollut mielestäni erityisen työläs. Hakemus koostuu simppelin ilmoittautumislomakkeen täyttämisestä, noin 200 sanan motivaatiokirjeestä, yhteenvedosta, jossa kerrot tämänhetkisistä tutkimusintresseistäsi kertomuksiin liittyen, sekä lyhyestä kuvauksesta, jossa selvität koulutustaustaasi. Nämä lähetettiin Stefan Iversenille, joka Aarhusin yliopistosta toimi pääjärjestäjänä. Valinnasta kerrottiin huhti-toukokuun vaihteessa, eli melko pian hakuajan umpeutumisen jälkeen. Sen jälkeen lisäinfoa maksamisesta, ennakkomateriaaleista ja muista tärkeistä asioista alkoi valua tasaiseen tahtiin. Informaatio kulki mielestäni hyvin, mikä enteili myös toimivaa ja hyvin järjestettyä kesäkoulua, jollainen se todella olikin.

En voi varmaksi sanoa tai tietää, mitä hakemuksilta erityisesti halutaan, mutta voisin kuvitella, että kannattaa tuoda selkeästi esiin, kuinka kesäkouluun osallistuminen edistäisi ja hyödyttäisi juuri sinun tutkimustasi ja juuri tässä vaiheessa. Varmasti hakemuksia luetaan myös sillä silmällä, kuinka ne asettuvat juuri sen vuoden keynotejen tutkimusintressien kanssa linjaan. Sanoisinkin, että kannattaa hakea sellaisena vuonna, jona siellä on puhumassa ja opettamassa joku oman tutkimuksen kannalta tärkeä tai kiinnostava tyyppi. Minulle tällainen oli nyt Jan-Noël Thon, kuten olen kertonutkin.

Kesäkouluun voi hakea uudestaan, vaikka olisi ollut siellä jo aiemminkin. Nytkin siellä oli ainakin pari tyyppiä, jotka eivät olleet ensimmäistä kertaa mukana. En tiedä, nouseeko rima tässä vaiheessa miten paljon, jos haluaa sinne uudestaan. Mutta kaiketi sinne voi aivan hyvin päästä, jos edelleen pystyy osoittamaan, että kesäkoulusta olisi paljon hyötyä, ja että istuu sen(kin) vuoden kattaukseen sopivasti. Hakisinko minä uudestaan? Kyllä voisin kuvitella tekeväni niin, jos sattuisi tarpeeksi kiinnostava(t) keynote(t).

Yksityiskohta Sandbjergin pihapiiristä

maanantai 7. elokuuta 2017

SINS 2017 -raportti

Suuresti odotettu ja jännitettykin kertomustutkimuksen kesäkoulu oli viime viikolla Tanskassa. Järjestyksessään viides kesäkoulu järjestettiin idyllisen kauniissa ympäristössä Sandbjergin konferenssikeskuksessa eteläisessä Jyllannissa 30.7.-4.8. 1500-luvulta peräisin olevalle tilalle kerääntyi kertomustutkijoita ympäri maailman, niin jatko-opiskelijoita kuin kokeneempiakin tutkijoita. Aiemmin olen väittänyt virheellisesti, että kyseessä on narratologian kesäkoulu, mutta tämä harhaluulo tuli oikaistuksi heti ensimmäisenä päivänä. Kaikki kertomusten tutkijat eivät suinkaan nimittäin ole narratologeja, eikä kaikki kertomustutkimus ole narratologiaa. Tätä erontekoa ja hiusten halkomista voisi jatkaa pidemmällekin, mutta se ei ole tämän postauksen pointti.

Päätin jakaa raportin muutamaan eri osaan selkeyden vuoksi sekä välttääkseni toiston ja turhan jaarittelun. Ja jos joku blogini lukija vaikkapa miettii, että voisi joskus itsekin lähteä tänne, on tästä jäsennellymmästä postauksesta ehkä enemmän hyötyä kuin tajunnanvirtamaisesta sepostuksesta.

Kartanorakennus järveltä päin.
MATKUSTUS & LOKAATIO?
Lensin Helsingistä Kööpenhaminaan ja sieltä edelleen Sönderborgiin, jonka lentokentältä on ehkä 10 kilometrin (taksi)matka Sandbjergin konferenssikeskukseen eli varsinaiseen tarkkaan lokaatioon. Lentomatkat ovat miellyttävän lyhyitä: Helsingistä Kööpenhaminaan lentää noin puolessatoista tunnissa ja Kööpenhaminasta Sönderborgiin noin kolmessa vartissa. Raskas matka ei siis sinällään ole, vaikka toki se oman aikansa viekin kaikkine odotteluineen. Ja jos asuu täällä periferiassa kuten minä, kannattaa ehkä lähteä matkaan jo edellisenä päivänä ja olla yö Helsingissä, jos ei halua taittaa koko matkaa samana päivänä. Tein myös virheen siinä, että lensin jo aamulla Kööpenhaminaan ja sieltä jatkolento lähti vasta illalla. Mutta jos vaikka haluaa tutkailla Tanskan pääkaupunkia lyhyesti matkan varrella, niin sitten tuokin lienee oivallinen vaihtoehto. Moni kesäkoululainen jäi myös viikon jälkeen vielä Tanskaan pyörimään, mutta itse en olisi enää jaksanut.

Konferenssikeskus on Aarhusin yliopiston omistama kartano tiluksineen, ja sen historia alkaa jo 1500-luvulta. Miljöö on aivan ihana, ja ainakin minun viihtymiseeni se vaikutti ratkaisevasti! Vehreys, meren JA järven läheisyys, kauniit ja hyvin hoidetut rakennukset jne - kaikki on upeaa. Ikävä kyllä en testannut uimista, koska kurkkuni kipeytyi heti alkuviikosta, enkä uskaltanut uhmata terveyttäni enempää. Mutta joidenkin muiden mukaan vesi oli oikein virkistävää!

Leikin puhelimen panoraamatoiminnolla (klikkaa kuva isommaksi).

Tilalla on useita rakennuksia tai siipiä majoitusta varten. Ainakin se siipi, jossa minä ja suurin osa muistakin majoittui, oli siisti ja rauhallinen. Huone oli tosin jokseenkin kaikuisa ja aluksi tuntui hieman kolkolta, mutta ei oikeastaan enää ensimmäisen illan jälkeen. Huoneet ovat yhdelle hengelle ja niissä on omat kylpyhuoneet, mikä sopi minulle paremmin kuin hyvin. Omaa tilaa ja aikaa siis saa mukavasti otettua tarpeen tullen.

Ruoat (aamiainen, parit kahvit kakkuineen ja kaksi lämmintä ruokaa päivässä) kuuluvat hintaan ja ovat sanalla sanoen loistavia. Paljon erilaisia salaatteja ja kalaa eri muodoissa, mutta myös kaikkea muuta hyvää. Kasvisruoat olivat myös kuulemani mukaan ihan hyviä, vaikka itse olenkin sekasyöjä. Gaalaillallisen kasvisruoka-anti toisaalta oli ilmeisesti vähän köyhempi.

KUSTANNUKSET?
Moni ehkä miettii, mitä tällainen maksaa. Osallistumismaksu oli ainakin tänä vuonna 275 euroa, joka sisälsi kaiken ohjelman lisäksi majoituksen ja ruoat. Se ei ole paljoa, kun ajattelee mitä kaikkea sillä saa, mutta onhan se paljon rahaa. Tuohon päälle täytyy maksaa vielä lennot ja mahdollisesti esim. hotelliyö(t) Helsingissä, jos joutuu siellä viettämään ylimääräisen yön jompaankumpaan suuntaan mennessä tms. Minä sain tätä reissua varten matka-apurahan tiedekunnaltamme, mistä olen erittäin kiitollinen, koska muuten olisin voinut olla pulassa.

EDIT. Kuulin luotettavasta lähteestä, että kesäkoulun osallistumismaksu on vaihdellut vuosittain paljonkin sen mukaan, minkä verran tapahtumaan on saatu ulkoista rahoitusta. Jonakin vuonna se on ollut paljon enemmän kuin tuo tämänvuotinen 275 euroa, kun taas jonakin toisena vuonna se on ollut aivan ilmainenkin. Variaatiota on siis paljon!

"Lato", jossa aamuluennot pidettiin.
RAKENNE?
Kesäkoulun ohjelma rakentuu kolmen erilaisen työskentelymuodon ympärille. Aamupäivät vietimme keynote-puhujien luennoilla, ja iltapäivisin oli sekä projektiesitelmäryhmien tapaamisia että erilaisiin aiheisiin pureutuvia työpajoja.

Keynote-luennot oli rakennettu niin, että kunakin aamuna oli kaksi noin 40 minuutin luentoa, joita seurasi suunnilleen samanpituinen vapaa keskustelu- ja kyselytuokio. Tämä oli ehkä ainakin minulle kaikkein tutuin työskentelymuoto. Kaikki luennot olivat mielestäni hyviä, ja keskustelua syntyi paljon. Ei valittamista.

Projektiesitelmäryhmät olivat pienryhmiä, joihin meidät oli jaettu etukäteen lähetetyissä kirjallisissa projektiesitelmissä mainittujen tutkimusintressien mukaan. Kutakin ryhmää veti ja moderoi yksi keynote. Minä olin Jan-Noël Thonin ryhmässä, mihin olin todella tyytyväinen, koska hän kiinnosti minua kaikkein eniten keynoteista ja tulen viittaamaan hänen tutkimuksiinsa aika paljon myös omassa väitöskirjassani. Meidän ryhmässämme oli 12 jäsentä, joista kullakin oli 7-9 minuuttia aikaa kertoa omasta projektistaan, jonka jälkeen oli parikymmentä minuuttia aikaa keskustelulle. Siinä ei ihmeitä ehdi, mutta pointtina olikin lähinnä vain kertoa ihmisille lyhyesti mitä tekee ja hyödyllisemmät keskustelut käytiin sitten muuna aikana, mahdollisesti kahvikupposen ääressä. Projektiesitelmätapaamisia oli siis kolmena päivänä.

Workshopit olivat myös keynotejen vetämiä ja taaskin pienryhmämuotoisia. Ennen kurssin alkua kukin sai ilmoittautua kahteen työpajaan neljästä. Tarjolla oli työpajoja kirjojen julkaisusta vastanarratiiveihin (counter narratives). Ainakin oma kokemukseni työpajoista oli hyvin rento ja keskusteleva - kuten suurimmasta osasta muitakin kokoontumisista.

Jan-Noël Thonin keynote-luento alkamassa.
Näiden lisäksi ohjelmaan mahtuu myös jonkin verran vapaa-aikaa ja rennompia aktiviteetteja. Maanantaina kävimme pienryhmissä kävelyllä tilan ympäristössä ja samana iltana katsoimme halukkaiden kanssa Game of Thronesin uuden jakson. Tiistai-iltana oli mahdollisuus mennä katsomaan elokuvaa (Neon Demon, melko häiritsevää settiä). Viimeisenä iltana meillä oli normaalia illallista hieman hienompi gaalaillallinen, joka ei kuitenkaan ollut mikään ryppyotsainen pönötystilaisuus sekään, vaikka valkoiset pöytäliinat ja pöytiin tarjoilu olikin.

Mielestäni viikon ja ohjelman rakenne oli onnistunut. Osasin etukäteen jo odottaa, että viikosta tulee rankka, joten se ei tullut minään shokkina, miten paljon tekemistä ja etenkin aivotyöskentelyä oli. Myös etukäteen luettavaa on paljon, mutta siitäkin selviää varmasti aivan hyvin, kun vaan muistaa aloittaa ajoissa.

Tilan ympärillä on valtavia peltoaukeita.
HYÖTY?
Sanoisin, että kesäkoulu oli antoisa. Lähdin hakemaan sieltä lisämotivaatiota oman tutkimuksen tekemiseen sekä täsmätärppejä tekeillä olevaa kakkosartikkelia varten - näitä sain. Erityisesti keskustelut Thonin kanssa olivat hyödyllisiä, vaikka hän näkemyksiäni vähän haastoikin (tai ehkä juuri siksi).

Voin suositella tämän kokemuksen perusteella tätä kesäkoulua lämpimästi kaikille kertomusten parissa työskenteleville väikkäritutkijoille ja miksei post doceillekin. Sosiaalisesta ja älyllisestä kuormittavuudestaan huolimatta voisin jopa sanoa, että pidin tästä muodosta enemmän kuin konferensseista. Koska parissa tai korkeintaan kolmessa päivässä ei ehdi tutustua ihmisiin ollenkaan, kun taas kuudessa päivässä ehtii mukautua jo hyvin tilanteeseen ja päästä vähän jyvälle ihmisistäkin.


perjantai 28. heinäkuuta 2017

Miksi narratologian kesäkouluun?

Minun piti palata blogin äärelle vasta narratologian kesäkoulun ja Worldconin välissä tai viimeistään Worldconin jälkeen, mutten näköjään malttanut pysyä poissa.

Kesäkoulun valmistelut on valmisteltu, ja enää vain matkalaukku odottaa pakkaamistaan. (Minulla on tapana pakata aina vasta edellisenä iltana ja lähtöpäivän aamuna.) Olen miettinyt melko paljon sitä, miksi minä haluan osallistua tähän kesäkouluun ja mitä odotan siltä. Tätä piti miettiä jo sinne hakiessa, koska hakemuksen liitteeksi piti laatia motivaatiokirje, jossa kertoo miksi haluaa osallistua ja miten se hyödyttää omaa tutkimusta.

Olin ollut tietoinen Aarhusin yliopiston vuosittain järjestämästä kesäkoulusta jo jonkin aikaa, ja olin miettinyt, että tuonne varmaan voisi olla hyödyllistä mennä jossakin vaiheessa jatko-opintoja. Koen nimittäin narratologian yhä sekä läheiseksi että hyödylliseksi työkalupakiksi myös adaptaatioiden tutkimuksessa.

Viime vuosi oli minulle erittäin raskas etenkin loppuaan kohden, ja olen pyristellyt tuon kaaoksen jälkimainingeissa vielä tämänkin vuoden puolella. Siksi mietin pitkään ja hartaasti ennen kuin lähetin hakemukseni tänne kesäkouluun - jaksaisinko, pystyisinkö? Kurssi on nimittäin luonteeltaan varsin intensiivinen: viitisen päivää aamusta iltaan luentoja, keskusteluja, projektiesitelmiä, työpajoja ja lisää keskusteluja. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että nyt on hyvä sauma lähteä, koska yhtenä "opettajana" tänä vuonna olisi yksi transmediaalisen narratologian iso nimi, Jan-Noël Thon. Tämä kiinnostaa, koska olen työstämässä tutkimusartikkelia, johon tulen ammentamaan transmediaalisesta narratologiasta.

Transmediaalisessa narratologiassa - ainakin oman tämänhetkisen käsitykseni mukaan - kertomus käsitetään medioiden rajat ylittävänä asiana, eikä esimerkiksi pelkästään kirjallisuuden omaisuutena. Tällainen kertomuskäsitys istuu mielestäni mukavasti adaptaatioiden tutkimiseen. Nyttemmin olen kuitenkin ruvennut kiinnostumaan pelkkien kertomusten tai tarinoiden sijaan tarinamaailmoista (storyworld). Ettei adaptoitaisikaan pelkkiä tarinoita medioista toisiin, vaan kokonaisia tarinamaailmoja. Tämä puolestaan tuntuisi istuvan mukavasti juuri Game of Thronesin tapaukseen, ja tätä tulen käsittelemään omassa projektiesitelmässäni kesäkoulussa. Projektiesitelmä liittyy kiinteästi toiseen tekeillä olevaan tutkimusartikkeliini, ja uskon saavani kesäkoulusta paljon apua tämän työstämiseen.

Lisäksi toivon saavani kesäkoulusta yleisesti lisäboostia puurtamiseen. Kesä on mennyt aika hiljakseen, mutta elokuussa voisi yrittää taas aktivoitua ja orientoitua tutkimukseen uudestaan. Kesäkoulu voi toimia siis hyvänä starttina syksyyn, joka jo melkein kolkuttelee oven takana.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Worldcon-ohjelmaa

Rikon blogihiljaisuuden kertoakseni teille Worldcon-juttuja!

Conin (alustava) ohjelma julkaistiin vihdoin, ja nyt minäkin voin ilokseni paljastaa, että osallistun esiintyjän ominaisuudessa kahteen ohjelmaan. Perjantaina olen "From Literature to Movies and Television - Adaptation of Scifi and Fantasy" -paneelissa yhtenä panelistina, ja lauantaina pidän oman luennon otsikolla "What Kind of an Adaptation Is Game of Thrones?". Tarkemmat kellonajat ja salit voi tsekkailla muutoksien mukaan päivittyvästä Worldconin ohjelmaoppaasta.

Ahkerimmille coneilijoille luvassa on viisi päivää hulinaa, mutta itse tulen paikalle vain perjantaiksi ja lauantaiksi, koska resurssini ovat sen verran rajalliset. En ole ehtinyt perehtyä ohjelmaan vielä kauhean syvällisesti, mutta jo ensinäkemältä vaikuttaa siltä, että kahteenkin päivään saan varmasti mahtumaan paljon kaikkea hienoa tekemistä ja näkemistä.

Tällä hetkellä olen kuitenkin enemmän orientoitunut narratologian kesäkouluun, jonne lähden ensi viikon viikonloppuna. Valmistautuminen etenee aikataulussa, ja suurin osa materiaaleista on jo luettuna, mutta vielä on tekemistä.

Koitan ehtiä päivittämään jälleen kuulumisia blogiin kesäkoulun ja Worldconin välissä.

torstai 22. kesäkuuta 2017

Game of Thronesin seiskakauden toinen traileri

Drogon trailerilla

Eilen julkaistiin toinen täysimittainen traileri Game of Thronesin seiskakaudesta, jonka alkuun on enää vajaa kuukausi. Voit katsoa sen täältä. Traileri sisältää sekä jo aiemmin nähtyjä pätkiä että uutta materiaalia, ja musiikkina toimii edellisellä kaudella ainakin minut mykistänyt "Light of the Seven", joka nostaa karvat pystyyn edelleen jokaisella kuuntelukerralla. Meininki on trailerilla kaiken kaikkiaan melko kaoottinen ja sotaisa - kuten promomateriaaleissa tähänkin saakka. Alkaa tuntua melkeinpä siltä, että onko tuleva kausi pelkkää tappelua, mutta kyllä siellä varmasti muutakin sisältöä on. Ja ei sillä, että minulla olisi varsinaisesti mitään eeppisiä taistelukohtauksia vastaan - varsinkaan, jos niissä on lohikäärmeitä. Mutta mikä minut todella tipautti tuolilta oli Sansan Ned Stark -lainaus aivan lopussa: "When the snows fall and the white winds blow, the lone wolf dies but the pack survives." Osui syvälle Stark-henkiseen sieluuni. Samaa yhtenäisyyttä peräänkuuluttaa Jon Snow, jonka vetoavaa puhetta kuullaan pätkä trailerilla. Kenelle Jon osoittaa sanansa, jää nähtäväksi.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kesäuomissa

Kesäinen kuvituskuva kesämökin maisemista

Toukokuu tuntui kestävän ikuisuuden ja oli täynnä kaikkea outoa, mutta elämä alkaa pikkuhiljaa asettua nykyiseen muotoonsa. Kolme päivää viikosta palkkatöitä ja kaksi päivää tutkimusta ja/tai opiskelua. Pidän edelleen kiinni siitä, että viikonloput ovat lepäämistä ja kaikkea rentoilua varten. Näin en toivottavasti pääse ylikuormittumaan (taas).

Kesän "opinto-ohjelmassa" on pääasiassa narratologian kesäkouluun valmistautumista. Tähän mennessä olen kirjoittanut ja palauttanut projektiesitelmän, ja olen päässyt hyvään vauhtiin ennakkoon luettavien materiaalien kanssa. Luentosessioiden ja projektiesitelmien lisäksi ohjelmassa on työpajatyöskentelyä, johon liittyen ei olla saatu vielä tarkempia ohjeita, kuinka valmistautua tms. Matkustusjärjestelyt sain hoidettua loppuun tällä viikolla. Onneksi on tullut reissattua sen verran jo aiemminkin, että bussi-juna-hotelli-lentokone-tiesmikä -rumba sujuu jo hyvin... Joka tapauksessa, nyt voin keskittyä paneutumaan noihin materiaaleihin ja odottamaan innolla!

Kesään kuuluu paljon muutakin kuin töitä ja tutkimusta, onneksi. Viime viikonlopun vietin perheemme kesämökillä vanhojen ("vanhojen"?!) opiskelukavereiden kanssa, ja parin viikon päästä on tulossa toinen mökkiviikonloppu. Olen siitä tyypillinen suomalainen, että rakastan mökkeilyä. Se tekee kesän! Omat synttärini ovat myös tulossa piakkoin, ja olen suunnitellut vähän spesiaalimpia juhlia, koska miksei. Kotoisaan Ilosaarirockiin aion myös osallistua noin kuukauden päästä. Narratologian kesäkoulusta heti seuraavalla viikolla on Worldcon Helsingissä, jonne olen nyt pitkällisen jahkailun jälkeen menossa pariksi päiväksi. Voi että, siitä tulee kyllä huisia!

Tämä oli tällainen melko ympäripyöreä kuulumispäivitys. Pointtina oli varmaan se, että jakselen hyvin, vaikka kevät olikin todella rankka etenkin henkisesti. Vaikkei kesällä varsinaista pidempää lomaa olekaan, koitan toppuutella itseäni tekemästä ja vaatimasta liikaa. Vähempikin riittää - sen kun muistaisi aina.

PS. Game of Thronesin seitsemännen kauden alkuun on tasan kuukausi aikaa! *hype*