maanantai 13. maaliskuuta 2017

GoT-uutisia + Popcult-uutisia

Vihdoin! Game of Thronesin seitsemännen kauden ensimmäinen virallinen juliste, ensimmäinen teaseritraileri sekä kauden alkamispäivämäärä julkistettiin viime viikolla. Julisteen näette vasemmalla, traileri löytyy täältä, ja kauden alkamispäivämäärä on 16. heinäkuuta. Lisäksi SXSW-tapahtumassa vierailemassa olleet David Benioff, D. B. Weiss, Maisie Williams (Arya) ja Sophie Turner (Sansa) kertoilivat mielenkiintoisia juttuja mm. sarjan tulevaisuudesta.

Sekä juliste että traileri enteilevät jännittäviä asioita. Minimalistisessa ja näennäisesti vähän informaatiota sisältävässä julisteessa pelataan ja jopa kiusoitellaan selvästi tulen ja jään tematiikalla. Tarkoittaako tämä sitä, että Daenerys ei vain saavu Westerosiin, vaan myös kohtaa white walkereiden armeijan? Teaseritrailerissa(kaan) ei periaatteessa näytetä mitään uutta, vaan se koostuu aiemmin sarjassa kuulluista repliikeistä ja hienosta animaatiosta, jossa Suuret Suvut sortuvat yksi toisensa jälkeen. The Great War is upon us. Traileri tukee julisteen sanomaa.

Mitä tulee kauden ensi-iltapäivämäärään, on se odotetusti paljon myöhäisempi kuin aiemmilla kausilla. Aiemminhan uusi kausi on alkanut jo keväällä, mutta nyt uusia jaksoja joudutaan odottamaan aina heinäkuun puoliväliin saakka. Argh! Olihan tähän jo valmistautunut aiempien uutisten perusteella, mutta silti odotus kirpaisee. Ensi-iltapäivämäärän julkaisu oli muuten toteutettu aika hauskasti! Fanit saivat seurata Facebookissa livevideota, jossa sulatettiin isoa jäämötikkää. Kyllä, luit oikein. Heittämällä kommenttikenttään "fire" sai osallistua jään sulattamiseen. Lopulta jään keskeltä paljastui odotettu päivämäärä. Tempauksesta voit lukea lisää vaikkapa täältä. Olin itse juuri tuohon aikaan elokuvateatterissa katsomassa Logania (joka oli aivan hemmetin hyvä!), muuten olisin ehdottomasti osallistunut jäänsulatustalkoisiin. :D Kaikkea sitä...

SXSW:ssa vahvistettiin ainakin se, että sarjan kahdeksas ja viimeinen kausi tulee sisältämään vain kuusi jaksoa. Myös jaksojen kirjoittajat paljastettiin; suurimman osan (4/6) viimeisistä jaksoista tulevat kirjoittamaan Benioff ja Weiss, mikä viestii siitä, että pääkäsikirjoittajat ja showrunnerit haluavat pitää itse kiinni langoista, kun sarjaa viimeistellään arvoiseensa loppuun. Jos haluat tietää lisää, esim. Winter Is Coming -sivusto on koonnut paneelikeskustelun kiinnostavimman annin tänne.

GoT loppuu ihan oikeasti aika pian. Se on sekä äärettömän kutkuttavaa että surullista. Kutkuttavaa on se, että saadaan tietää kuinka kaikki päättyy, mutta toisaalta en tietenkään haluaisi suosikkisarjani loppuvan. Tutkimuksen kannalta sarjan lopun häämöttäminen tuntuu pääasiassa helpottavalta. Ja ei tässä nyt vielä tarvitse jäähyväisiä olla jättämässä; onhan vielä kaksi kautta (vaikka ne ovatkin lyhyempiä kuin ennen) tulossa.

Kuvakaappaus osoitteesta popcult.fi

Asiasta aivan toiseen! Popcult Helsinki tulee taas, suurempana ja kauniimpana. Tapahtuma on järjestetty kahtena vuotena aiemmin, ja olen ollut molempina vuosina esiintymässä siellä. Tällä kertaa melkein kävi niin, että olisin paikalla vain kävijän roolissa, mutta sitten ystäväni ja kollegani sai sen verran hyvän esitelmäidean, että siellähän sitä taas ollaan pölisemässä. Ohjelmamme julkistettiin tänään, tättärää:
 
BCC:n Sherlock ja fanien miellyttämisen mahdottomuus
Jenni Pehkonen ja Anna-Leena Harinen
Puheenvuoro fandomin sisäisistä ristiriidoista, kauhun tasapainosta tv-sarjan tekijöiden ja fanien näkemysten välillä, tulkinnanvaraisuudesta ja siitä, miksi neljännen tuotantokauden vihaajat ovat väärässä. Avautumisen aiheina muun muassa uskottavuus, tv-kerronnan realiteetit, queer-representaatio ja The Johnlock Conspiracy.

GoT ei siis ole asialistalla tänä vuonna, vaan ihan toinen sarja: Sherlock. Adaptaatiosta tullaan kyllä tälläkin kertaa puhumaan ainakin jonkin verran. Popcultin ohjelmakartta julkaistaan kokonaisuudessaan myöhemmin tällä viikolla, mutta sitä odotellessa osoitteesta popcult.fi voi käydä katsomassa, mitä ohjelmaa on tähän mennessä julkistettu. 26 euron hintaisia lippuja (sisältää kaksi päivää) saa vielä, mutta epäilen, että kannattaa olla nopea niiden suhteen. Toivottavasti nähdään toukokuussa Scandic Marina Congress Centerissä!

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Lukuvinkki: Tiina Ekman - Huijarisyndrooma (2017)

Kuva Minerva Kustannuksen sivuilta
Haluan suositella täällä erästä kirjaa, jonka sain juuri luettua. Kyseessä on psykologi ja psykoterapeutti Tiina Ekmanin tietokirja Huijarisyndrooma - Miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä), joka on ilmestynyt aivan äskettäin.

Ekman kuvailee huijarisyndroomaa kirjan alkupuolella muun muassa näin:

"Huijarisyndrooma (impostor syndrome) tai huijari-ilmiö (impostor phenomenon) on epävirallinen mutta myös suomen kieleen vähitellen vakiintunut määritelmä tietyntyyppisestä ahdistavasta ajattelumallista: En oikeasti osaa, vaikka kaikki tuntuvat luulevan niin. Jonain päivänä kaikki paljastuu, jään kiinni ja voi sitä häpeän määrää!"

Kirjassa Ekman pureutuu tähän ilmiöön, sen syihin, peruspiirteisiin ja seurauksiin, minkä lisäksi hän tarjoaa keinoja siihen, kuinka päästä tästä vahingollisesta ajattelumallista eroon tai ainakin kuinka tulla toimeen sen kanssa. Teos on hyvin informatiivinen ja selkeä, mutta myös humaaniin sävyyn kirjoitettu. Ekman on haastatellut kirjaa varten viittä naista, joilla on ollut vahvoja "huijariuden" kokemuksia omassa elämässään, ja heidän tarinansa tasapainottavat teoksen asiapitoisuutta.

Miksi suosittelen tätä kirjaa jatko-opiskelublogissani? Suuri(n) osa huijarisyndroomasta tai huijariajattelusta kärsivistä henkilöistä on korkeasti koulutettuja, älykkäitä, päteviä ja työssään menestyviä naisia. Vaikka arastelen asettaa itseäni tuohon kuvaukseen (joo, hassua...), niin ainakin olen korkeasti koulutettu. Ja ennen kaikkea tunnistan itsessäni hyvin vahvasti huijarisyndroomalle tyypillisiä piirteitä, ajatuksia ja toimintatapoja. Uskallan myös epäillä, että tämän blogin lukijoissa on useampikin ihminen, joka myös tunnistaa itsessään tällaista ajattelua. Eli siis haluan tuoda kirjan esiin täällä, koska se on itselleni tärkeästä asiasta, ja luulen, että blogin lukijoissakin on kirjan kohderyhmää.

En muista, milloin tarkalleen ottaen kuulin ensimmäisen kerran, että tälle on olemassa joku nimikin, mutta joka tapauksessa helpotus oli suuri, kun sai kuulla, että joku muukin painii samanlaisten ajatusten kanssa. 2010-luvulla huijarisyndrooma on noussut mediassa esiin aina silloin tällöin ja se on herättänyt paljon keskustelua. Ekmanin kirja on ensimmäinen aiheesta julkaistu suomenkielinen teos. Täytyy sanoa, että jo oli aikakin! Suosittelen kirjaa ainakin kaikille niille, jotka tunnistavat huijariajattelua itsessään. Sen tunnistaminen ja hyväksyminen on ensimmäinen askel kohti terveempää ajattelua. Oma matkanikin on vasta alussa.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Rakastan, mutta nyt ei lähe

Ei lähe ei. Nimittäin väitöskirjan tekeminen tällä hetkellä. Mitä pitemmälle kevät etenee, sitä tahmaisemmiksi käyvät minun ja väikkärin välit.

Minulla ei ole tainnut tähän mennessä olla vielä yhtään näin huonoa kautta tutkimuksen suhteen. Surkeita yksittäisiä päiviä tai muutamia päiviä on aina välillä, mutta en muista, että tällaista useamman viikon mittaista lamaantumista olisi ollut. Kaikki väikkäriin liittyvä (paitsi ehkä GoT:n katsominen) aiheuttaa välittömän "eieieieiei" -reaktion.

Jos tunnustelen mieltäni ja olojani, niin tämä jumi on ollut tuloillaan jo pitemmän aikaa, mutta viimeinen naula arkkuun oli taannoinen artikkelin hylkääminen, mistä kerroinkin jo aiemmin. Uskon, että jos olisin saanut sen suhteen hyviä uutisia, olisi motivaatio korkeammalla tällä hetkellä. Ja oma motivaatio on se kaikista tärkein asia koko projektissa, väitän.

Erityisen kamalalta tämä tuntuu sen takia, että kuluvaa apurahakautta on jäljellä enää alle kaksi kuukautta. Täytyisi(?) siis painaa niin kovaa kuin ikinä jaksaa, jotta saisi rahoituksesta kaiken hyödyn irti. Siis teoriassa ainakin. Mutta valitettavasti se ei nyt meinaa onnistua ollenkaan. Harmittaa. Turhauttaa. Hävettää.

En koe olevani apurahani arvoinen juuri nyt. Se on hirveä tunne, lähes musertava. Eräs väikkärintekijäkollega kertoi ohjaajansa tokaisseen joskus kivuliaan osuvasti, että ainoa asia, joka stressaa apurahan hakemista enemmän, on apurahan saaminen. Niin totta! Olen edelleen erittäin kiitollinen ja onnellinen apurahastani, mutta toisaalta se luo myös aivan älyttömiä paineita saada aikaan. Saada aikaan konkreettista näyttöä siitä, että minä ja minun tutkimukseni ansaitsemme tämän.

Tiedän kyllä, etten ole todellakaan ainoa tutkija, josta tuntuu (joskus) tältä. Se on lohdullista. Ja olenhan alusta asti ollut varautunut siihen, ettei tämä tie tule olemaan tasaista jolkottelua. Väitöskirjan teko on niin pitkä ja haastava prosessi, että pakkohan siihen on mahtua myös vastoinkäymisiä.

Jos yritän ajatella positiivisen kautta, niin minä todella välitän tästä asiasta, koska se aiheuttaa minussa niin voimakkaita tunteita? Ei yhdentekevistä asioista ahdistuta näin paljon.

Ei kai auta kuin yrittää saada kiinni sitä karkuteillä olevaa motivaatiota. Kyllä se löytyy taas? Löytyy se, koska pohjimmiltani kuitenkin edelleen tunnen suurta intohimoa ja rakkauttakin alaani ja koko akateemista maailmaa kohtaan, vaikka ne tekevätkin minut välillä hulluksi.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Arkikuvahaaste 20.-26.2.2017

1/7: maanantai 20.2.

Klikkaa kuvia isommaksi
Tämä päivä oli kyllä oikein sellainen mahdollisimman ankean maanantain malliesimerkki. Kropassa ja mielessä painoivat vielä viikonlopun riennot, eikä tutkimuksellisiin asioihin keskittymisestä meinannut tulla mitään. Mutta jotenkin sitä vaan sinnitteli työhuoneella neljään saakka. Kuva on aamulta, työmatkan loppupäästä. Viikonloppuna saatiin kivasti kaunista uutta lunta, joka kietoi myös kampuksemme puhtaaseen lumivaippaan. Vallitseva säätila olikin suunnilleen ainoa päivän positiivinen asia.

2/7: tiistai 21.2.

Voi, voi, voi... Toinen maanantai ensimmäisen perään, kuinka ihanaa. Mutta onneksi illalla pääsin taas pilatekseen! Se pelasti päiväni, kuten niin monta muutakin tiistaita viime syksystä alkaen. Aloitin siis lajin opettelun ja harrastamisen syksyllä 2016. Tänään oli itse asiassa alkeiskurssin viimeinen tunti. Mutta montaa viikkoa ei tarvitse olla ilman pilatestunteja, koska maaliskuun puolella alkaa jatkokurssi, jolle olen ilmoittautunut. Olen tykännyt tosi paljon, ja tuntuu, että vihdoinkin olen löytänyt lajin, joka jaksaa motivoida minua pitempäänkin. Kuvassa siis minun jalkani uusissa treenihousuissa. Tuon enempää neonvärejä en vaatteissani siedäkään.

3/7: keskiviikko 22.2.

Kyllä sitä nyt yksi arkilounaskuva täytyy arkikuvahaasteessa olla! En ole kasvissyöjä, mutta huomaan usein syöväni yliopistolla kasvisruokaa. Täällä on aina erilaisten kasvispihvien ja -pyöryköiden kanssa makoisia kastikkeita, joten päädyin tänäänkin bataatti-juurespihveihin ja ruohosipuli-kermaviilikastikkeeseen. Meillä jatko-opiskelijalounas maksaa 4,45€, minkä maksan vielä ihan mielelläni, kun kuitenkin saa hyvin täysipainoisen aterian vielä niinkin edullisesti. Jos harrastaisin omia eväitä, niin luulen, että söisin epäterveellisemmin. Lounaalle meneminen toiseen rakennukseen on myös mukava ja kaivattu tauko päivään, ja siinä saa vähän raitista ilmaakin.

4/7: torstai 23.2.

Olisin voinut ottaa vaikka joka päivä tähän haasteeseen tällaisen muistiinpanot & tietokone -kuvan. Tänään vietin kotitoimistopäivää ja valmistauduin iltapäivällä olleeseen tohtoriohjelmamme teema-alueen tutkijaseminaariin, jossa olin puhumassa artikkelitekstistäni. Alustukseni ja sen jälkeinen keskustelu menivät ihan mukavasti. Oli hyvä, että jokaisella esiintyjällä oli yksi henkilökohtainen kommentaattori, joten ainakin jonkun voi luottaa perehtyneen tekstiin kunnolla.

5/7: perjantai 24.2.


Tämä viikko ei ole ollut mikään produktiivisin tai muutenkaan onnistunein. Siispä suuntasin perjantaina illalla lenkille nollaamaan päätä ja kulunutta viikkoa. Pitemmät lenkkeilyt jäävätkin yleensä viikonlopuille, koska viikolla en yleensä ehdi tai jaksa iltaisin. Pilates on minulle tällä hetkellä mieleisin ja rentouttavin liikuntamuoto, mutta perinteinen lenkkeily toimii edelleen myös. Yritän yleensä käyskennellä vähän syrjemmässä, jotta ei tarvitsisi kuunnella autojen pörinää tai nähdä liikaa ihmisiä. Kuvanottohetkellä olen käppäilemässä erään lähi"metsän" läpi. Satoi lunta ja kuulokkeissa pauhasi Moonsorrow. Varsin jees.




6/7: lauantai 25.2.

Kuten olen blogissa moneen kertaan todennut, en tee viikonloppuisin töitä. Minulle on tärkeää, että on myös selkeää vapaa-aikaa, jolloin ei tarvitse tehdä mitään mitä ei huvita. Viikonloppuisin möllötän kotona, tapaan kavereita, käyn keikoilla, ulkoilen, luen jne. Tänään kävin pitkästä aikaa kuntosalilla! Ostin kokeeksi 10 kerran salikortin jo pari viikkoa sitten, mutta näköjään piti kerätä jonkin aikaa rohkeutta ennen kuin uskaltauduin ensimmäistä kertaa treenaamaan. Tämä kerta meni tunnustellen ja kokeillen. Ohjelmani on hyvin yksinkertainen, enkä ainakaan näin aluksi mitään erikoista kaipaakaan. Katsotaan tuon 10 kerran jälkeen, jaksaako salilla käynti motivoida vai ei. Jos ei, niin sekin on aivan fine. Aiemmin elämässäni on ollut useitakin salijaksoja, mutta aina se innostus sitten lopahtaa syystä tai toisesta. Tämän päivän kuvan nappasin salilta kotiin mennessä. Kuten näkyy, sää on tänään oikein nätti. Kuvassa on Joensuun matkustajasatamaa suvantosillalta kuvattuna.

7/7: sunnuntai 26.2.

Aamuteetä (parhaasta Stark-mukista) ja lukemista sunnuntaiaamuna.  Lukemisena Siri Pettersenin Korpinkehät-trilogian viimeinen osa Mahti. Nämähän ovat nuorten kirjallisuutta, mutta jokin juju niissä onnistuu vetoamaan minuunkin. Ehkä se on se mytologia. Nämä on olleet myös mukavan kevyttä luettavaa. Tällä viikolla vaan olen ollut joka ilta kauhean väsynyt, enkä ole jaksanut sängyssä paljoa lueskella, niin siitäkin syystä kiva, että nyt viikonloppuna on aikaa ja jaksamista.

Arkikuvahaaste on nyt paketissa. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen julkaisen kaikki kuvat yhdessä postauksessa. Tästä saa ehkä yhtenäisemmän kuvan viikostani. En tiedä, antaako tämä kovin kattavaa kuvaa nimenomaan apurahatutkijan arjesta, mutta kuvaa tämä kuitenkin mielestäni kohtuu hyvin melkoisen tavallista viikkoani yleisesti ottaen.

Ensi viikosta on tulossa vähän rikkonainen, koska olen poissa Joensuusta ti-to. Lähdetään puolison kanssa Lahteen MM-kisoja seuraamaan pariksi päiväksi. Jännää, en ole koskaan ennen käynyt oikeastaan missään urheilukisoissa jotain satunnaisia pesäpallo-otteluita lukuun ottamatta. Ja sitten onkin enää pari viikkoa varsinaiseen kevätlomaani! Varattiin viime vuoden loppupuolella erään ystäväni kanssa reissu Prahaan. Ai että, sitä odotan jo innolla!

Mukava välillä tajuta oikein kunnolla se, että elämään kuuluu paljon muutakin kuin väikkäri- ja muita tutkimushommia. Eihän tätä muuten jaksaisi. :)

perjantai 17. helmikuuta 2017

Somejuttuja

Somettamiseen kuuluvat usein myös jos jonkinmoiset kuvahaasteet ja listaukset. Minusta ne ovat joskus ihan hauskoja, ja osallistun niihin toisinaan itsekin.  Viimeisimmäksi olen tehnyt omassa henkilökohtaisessa Facebook-profiilissani Game of Thrones 30 Day Challengea nyt jo yli puoliväliin. Mietin hartaasti, että missä sosiaalisen median kanavassa sen tekisin, mutta päädyin omaan FB-profiiliini. Ajattelin kuitenkin tehdä siitä lopuksi jonkinlaisen koosteen myös tänne blogin puolelle. Tällainen haaste siis:

Bongasin haasteen täältä: https://www.instagram.com/gottruefacts/

Nyt Facebookissa on pyörinyt taas vaihteeksi arkikuvahaaste, joka tuntuu tekevän paluun tasaisin väliajoin. Tällä kertaa ohjeistuksella "7 päivää, 7 kuvaa, ei ihmisiä" tms. Haluaisin jakaa enemmän kuvia myös blogissa, niin mitäpä jos ensi viikon maanantaina päräyttäisin arkikuvahaasteen käyntiin täällä? Yritän ottaa mahdollisimman kiinnostavia ja hyviä kuvia, vaikkei arki aina kovin mielenkiintoista olekaan. Mutta yritän seitsemän päivän aikana havainnollistaa, millaista minun arkeni apurahatutkijana on. Ensi viikosta pitäisi näillä näkymin tulla melko tavallinen, joten pystyn antamaan suht realistisen kuvan siitä mitä teen.

PS. Sosiaalisista medioista ja somettamisesta puheen ollen, tässä vielä linkkejä, joiden kautta blogia/minua voi seurata:
Lisäksi, jos haluaa kurkata millaisia tekstejä kirjoitan aina ehtiessäni Kaaoszinelle, niitä löytyy täältä.
Nämä linkit löytyvät myös blogisivun oikeasta reunasta.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Takapakkia

Nythän kävi niin ikävästi, että tutkimusartikkeliani ei aiota julkaista siinä akateemisessa verkkolehdessä, jonka kanssa olen sitä jo yli vuoden työstänyt. Valitettavasti näin käy joskus, niin turhauttavalta ja epäreilulta kuin se tuntuukin. Vaikka fiilis onkin pettymyksen täyteinen, ja suoraan sanottuna tuntuu kuin minua olisi vedetty oikein olan takaa turpaan, niin ei auta jäädä murjottamaan ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Totta kai saa olla pettynyt - ihme se oikeastaan olisikin, jos ei olisi - mutta takaiskusta on kuitenkin toivuttava.

Miksi näin kävi? Artikkelini ei kiinnostavasta aiheestaan sekä mielenkiintoisista ja ajankohtaisista pohdinnoistaan huolimatta ole kyseisen julkaisun päätoimittajien mielestä fokukseltaan sopiva heidän lehteensä, lyhyesti sanottuna.

Aion pistää tämän kyseisen tekstin nyt joksikin aikaa syrjään, mutta kuitenkin pyöritellä mielessäni taka-alalla sitä, mihin toiseen julkaisuun voisin sitä tarjota mahdollisesti esim. myöhemmin keväällä. Jos jotain hyvää tästä tilanteesta täytyy sanoa, niin ainakin tämä käsikirjoitus on käynyt jo melkoisen mankelin läpi, joten se on kaikesta huolimatta todella pitkällä. Kääntöpuolena on kylläkin se, että teksti on räätälöity juuri tuolle lehdelle, joten sitä täytyy varmasti monin osin purkaa ja järjestellä uudelleen ennen kuin sitä kannattaa tarjota toisaalle.

Nämä uutiset sain siis tarkalleen ottaen eilen. Tänään olen puuhaillut väikkärin johdannon parissa, ja olenkin saanut muutaman hyvän uuden idean sen sisältöön liittyen. Väikkäriprojektin laajuus onkin siitä kiva juttu, että jos jollakin osa-alueella ei suju, voi siirtyä työstämään jotakin muuta.

Onneksi on perjantai. Aion ottaa illalla lasillisen jotakin ärmäkkää. Rentouttavaa viikonloppua!

maanantai 23. tammikuuta 2017

Vuodesta 2016

Tammikuu lähestyy jo loppuaan, mutten ole muistanut tehdä perinteistä summausta edeltävästä vuodesta. (Vanhan blogin puolella yhteenvedot vuosista 2014 ja 2015.) Toisaalta tuntuu, etten halua edes muistella vuotta 2016 enää, koska se sisälsi niin paljon kaikkea raskasta, mutta toisaalta kiinnostaa kuitenkin vähän kaivella, josko siellä olisi jotain hyvääkin ollut - ja olihan siellä yhtä ja toista kivaa.

Aloitin ensimmäisen tutkimusartikkelini työstämisen tosissani jo 2015, mutta sain siitä refereelausunnot vuoden 2016 puolella. Niiden myötä kyseisen artikkelin julkaisuprosessi lähti kunnolla käyntiin. Artikkelihan on edelleen työn alla, mutta valoa näkyy tunnelin päässä.

Huhtikuussa oli parikin esiintymistä. Kävin Popcult Helsingissä jälleen puhumassa, mutta tällä kertaa en yksin, vaan fan fictionia ja sarjakuvia tutkivan ystäväni kanssa. Puhuttiin monimediaisista fandomeista, kuten Marvel, Harry Potter ja GoT/ASoIaF, ja niiden ristikkäisistä ja päällekkäisistä kaanoneista. Vastaanotto oli jälleen eloisa ja positiivinen, ja meilläkin oli hauskaa. Kuun lopussa edessä oli aivan uudenlainen yleisö, kun kävin Ikaalisten yhteiskoulun lukiossa äidinkielenopettajaystäväni kutsumana puhumassa ykkösille ja kakkosille verbaalisen ja audiovisuaalisen tarinankerronnan eroista ja yhtäläisyyksistä, ujuttaen tietenkin adaptaatiotutkimusta ja GoT:ia mukaan. Täällä vastaanotto oli vähän flegmaattisempaa, mutta olivat kuitenkin jälkikäteen sanoneet tykänneensä. Ja kyllä minä niistä luennon lopuksi esitetyistä kommenteista ja kysymyksistä huomasinkin, että oli siellä ainakin jokunen, jota oikeasti kiinnosti.

Keväällä en käynyt missään akateemisissa tapahtumissa, mutta syksyllä osallistuin sekä Jyväskylässä että Helsingissä pidettyihin konferensseihin, joista olen tänne kirjoittanutkin raportit. Linkkaaminen laiskottaa juuri nyt, mutta nuo postaukset löytyvät kyllä blogin oikeasta laidasta Tekstit-otsikon alta muutaman kerran klikkaamalla. Lyhyesti sanottuna viihdyin etenkin Jyväskylässä erittäin hyvin, ja sain molemmista konferensseista hyödyllistä palautetta ja myös ideoita, kuinka parantaa toista tutkimusartikkeliani, jota olen hyvää vauhtia työstämässä.

Viime vuoden isoin juttu oli varmastikin se, että Suomen Kulttuurirahaston alainen Pohjois-Karjalan maakuntarahasto myönsi minulle ensimmäisen vuoden apurahani. Sen turvin olen elänyt ja tutkinut kokoaikaisesti viime keväästä lähtien. Olen päässyt tutustumaan ja sopeutumaan apurahatutkijan rooliin ja arkeen. On ollut totta kai aivan mahtavaa päästä vihdoin kunnolla asian ytimeen ja tekemisen meininkiin kiinni, mutta toisaalta olen ollut myös hirvittävän stressaantunut aina uupumukseen saakka. Koen kuitenkin edistyneeni väikkäriprojektissa, ja olen oppinut paljon niin tutkimuksen tekemisestä, tutkijuudesta kuin itsestänikin.

Nyt katse on jo enemmän tulevaisuudessa kuin menneisyydessä. Tai oikeastaan yritän keskittyä pitämään huomion juuri tässä hetkessä, mutta realistisia suunnitelmia ja tavoitteita unohtamatta.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Monografia vai artikkeliväitöskirja?

Yksi tärkeimmistä päätöksistä väikkäriprosessissa on luonnollisestikin se, minkälaisen väitöskirjan aikoo tehdä. Vaihtoehtoja on käytännössä kaksi: monografia tai artikkeliväikkäri. Monografia on se perinteisempi muoto. Se on yksi iso teos, jonka kirjoitat tutkimuksestasi. Monografia muistuttaa rakenteeltaan pitkälti kandia ja gradua, mutta on totta kai paljon laajempi ja edistyneempi kaikin puolin. Artikkeliväitöskirja taas koostuu laajasta johdantoluvusta (joka on samalla myös yhteenveto artikkeleista) ja hieman yliopistosta riippuen esim. 3-5 tutkimusartikkelista, joissa käsittelet tutkimuskohdettasi valitsemistasi näkökulmista. Näissä kahdessa väitöskirjamuodossa on paljon eroja, ja molemmissa on sekä hyvät että huonot puolensa. Humanistisissa tieteissä monografia on edelleen tavallisempi, mutta artikkeliväikkärin suosio on kasvanut myös humanistitutkijoiden keskuudessa.

Kun minä rupesin tekemään omaa väitöskirjaani, lähdin tekemään monografiaa. Lähinnä siksi, koska "niin kai kuuluu tehdä". Artikkeliväikkäri tuntui konseptina vieraalta ja vaikealta. Mutta kun jatko-opiskelun realiteetit alkoivat kunnolla valjeta minulle, rupesin harkitsemaan tätä päätöstä uudelleen. Artikkeliväikkäri alkoikin näyttäytyä houkuttelevampana vaihtoehtona! Asiaa punnittuani päätin esittää ohjaajilleni, että teenkin artikkelimuotoisen väikkärin. He eivät suoranaisesti kiljuneet riemusta, mutta olin itse jo niin varma asiasta, etten antanut heidän lievästi nuivan reaktionsa häiritä. Siitä lähtien olen suunnitellut kaiken sen mukaan, että artikkeliväikkäri tästä tulee.

Miksi sitten päädyin tähän ratkaisuun? Suurin syy on se, että monografia alkoi tuntua aivan liian isolta ja vaikeasti hallittavalta järkäleeltä, jonka pelkällä ajattelemisella oli lähes lamaannuttava vaikutus. Vaikka artikkelien tekemiseen ja varsinkin julkaisuun liittyy omat koukeronsa, tuntuu niiden kirjoittaminen kuitenkin enemmän hallittavissa olevalta asialta kuin muodottoman monografiamöhkäleen työstäminen. Väitöskirja on pitkä prosessi, mutta jakamalla sen artikkeleihin se ei tunnu niin päättymättömältä projektilta. Lisäksi, tutkijan olisi hyvä julkaista artikkeleita heti uransa alkuvaiheesta lähtien, ja artikkeliväikkäriä tekemällä hoituu ikään kuin ne kuuluisat kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Mutta artikkeleiden kirjoittaminen ja julkaisu vielä sen lisäksi, että täytyisi vääntää monografiaa? Ei kiitos.

Toisaalta, humanistisissa tieteissä tuntuu olevan edelleen niin, että monografioita arvostetaan yleisesti enemmän kuin artikkeliväitöskirjoja. Mutta ei kai sellaisesta kannata välittää. Tämä on minun tutkimukseni, ja minä päätän millaisessa muodossa haluan sen maailmaan puskea. Näkisin tämän arvostuskysymyksen johtuvan ehkä enemmänkin siitä, että artikkeliväikkäri on näillä aloilla vieraampi tekstilaji, kun taas monografialla on hurjan pitkät ja kunniakkaat perinteet. Ehkä myös osittain haluankin vähän ravistella ihmisiä tällä "artikkeliväikkärivakaumuksellani"? Mitään vastakkainasettelua ei kylläkään ole tarkoituksenani edistää, koska minusta on aika se ja sama, teetkö monografian vai artikkeliväikkärin, kunhan se on hyvä tutkimus.

Pitää tehdä sellainen väikkäri, jollaisen itselleen parhaiten kokee sopivan. Kannustankin kaikkia aloittelevia väitöskirjantekijöitä miettimään kunnolla, kumpi näistä muodoista sopii juuri sinulle parhaiten. Se, että "näin on aina tehty", ei ole mikään pakko itselle tehdä samalla tavalla.

maanantai 9. tammikuuta 2017

Kirjoitusrutiinia luomassa

Olen aina tykännyt kirjoittaa monenlaisia tekstejä (joskaan mikään pöytälaatikkokirjailija en ole), ja olen ilmeisesti ihan hyväkin siinä. Vaikka kirjoittamisesta pitäisikin, tulee sen kanssa välillä huonompiakin kausia. Olen nyt ehkä joitakin kuukausia elänyt viimeisintä "writer's blockiani", eli en ole saanut hirveästi mitään johdonmukaista tekstiä aikaiseksi ainakaan väitöskirjaan liittyen. Tähän liittyy ja limittyy monta eri asiaa, mutta ydinongelmaksi muotoilisin sen, ettei tekstiä tahdo tulla, eikä väikkäri täten tunnu edistyvän. Ja tästä tulee tietenkin minulle kurja olo. Olen kyllä lukenut paljon ja tehnyt varmaan vielä enemmän ajatuskarttoja ja muita muistiinpanoja, mutta kunnollista tekstiä on tullut hyvin vähän. Olen jopa alkanut jossain määrin kammota kirjoittamista, tai ainakin kirjoittamisen - siis todella Kirjoittamisen - aloittaminen on tuntunut päivä päivältä vaikeammalta. Näitä tulee varmasti eteen monelle ellei jokaiselle jossain vaiheessa väikkäriprojektia, mutta se tieto ei itseä siinä pahimman jumin aikaan kauheasti helpota.

Tähän ilmiöön lääkkeeksi olenkin alkanut työstää kirjoitusrutiinia, jossa kirjoitan joka päivä (ma-pe) vähintään jonkin tietyn määrän sanoja. Tarkemmin sanottuna tällä viikolla kirjoitan joka päivä vähintään 50 sanaa, ja alkuun nostan päiväkohtaista tavoitetta 50 sanalla joka viikko. Eli ensi viikolla kirjoitan 100 sanaa/päivä ja sitä seuraavalla viikolla 150 sanaa/päivä. Sitten muutan hieman tahtia: helmikuussa kirjoitan 200 sanaa/päivä, maaliskuussa 300 sanaa/päivä ja huhtikuussa 400 sanaa/päivä. Tavoitteet voivat vielä kevään mittaan hieman elää, koska täytyy kuulostella, millainen kuukausittainen korotus sopii minulle parhaiten. Mutta idea tulee varmaan tästä selväksi. Varmasti edessä on niitäkin päiviä, jolloin en pääse tavoitteeseen tai täytyy tehdä jotakin muuta kuin kirjoittaa, mutta pääsääntöisesti pyrin luomaan päivittäistä kirjoitusrutiinia ja pitämään kiinni siitä.

En ole ikinä aiemmin kokeillut mitään näin systemaattista tai päämäärätietoista kirjoitusmetodia, vaan olen antanut tekstin tulla kun se on tullakseen. Sillä olen selvinnyt ihan ookoosti tähän asti, mutta nyt tuntuu, että tarvitsen tiukempaa kuria kirjoittamisen suhteen, jos meinaan saada väikkärin valmiiksi lähivuosien aikana - ja minä en halua tehdä tätä seuraavaa kymmentä vuotta. En myöskään halua, että ajoittain kirjoittamista kohtaan tuntemani pelko saa minusta yliotetta, ja uskon kirjoitusrutiinin vähentävän myös tätä riskiä. Kolmas ja ehkä tärkein syy on kuitenkin se, että päivittäisten tavoitteiden luominen ja niiden saavuttaminen tuovat kaivattuja onnistumisen ja aikaansaamisen kokemuksia ja tunteita, joita kovasti kaipaan, mutta joita tässä työssä käytännössä melko harvoin kokee.

Nyt kun vielä olen "sanonut ääneen" tämän suunnitelmani, on se konkreettisempi asia, ja haluan kahta kauheammin pitää siitä kiinni.

Palaan kirjoitusrutiiniin blogin puolella varmasti ainakin keväämmällä ja kerron, miten on mennyt. Suunnitelma on siis tässä vaiheessa tehty huhtikuuhun asti, koska sen jälkeen rahoitus- ja täten muutkin kuviot ovat vielä auki.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Uuden vuoden alussa, taas

Kahden viikon loma oli siinä. Ikäväkseen täytyy todeta, että suurimman osan tästä ajasta olin sairaana tai sairaudesta toipumassa. Heti kolmannen lomapäivän iltana nimittäin iski jonkin sortin kova flunssa, ehkä jopa influenssa (en käynyt lääkärissä, niin en tiedä mistä oli tarkalleen ottaen kyse). Sekä minä että puoliso oltiin korkeassa kuumeessa monta päivää, ja kuumeen laskettua minulla kesti vielä hyvä tovi ennen kuin voimat palautuivat. Oikeastaan vasta nyt aivan viime viikon lopulla alkoi tuntua siltä, että jaksaa taas jotakin tehdä tai olla jaloillaan pitempään kuin hetken. Vaikka lomailusta sinänsä en oikein pystynytkään nauttimaan, niin ainakin tuli levättyä ihan kunnolla, eh?

Lisää uutta/uudehkoa Game of Thrones -aiheista luettavaa!
Vähän jo meinasin muuttaa suunnitelmia sen verran, että olisinkin lomalla vielä tämän viikon, mutta omatunto ei antanut ajatukselle periksi. En kuitenkaan aio vaatia itseltäni kovin paljoa vielä tällä ensimmäisellä viikolla. Jos saisi jonkinlaisen näpsäkän, mutta realistisen suunnitelman aikaan seuraavalle neljälle kuukaudelle. Tosiaan, tätä apuraha(tutkija)kautta on jäljellä huhtikuun loppuun saakka, eikä jatkorahoitusta ole vielä toistaiseksi tiedossa. On tässä kuitenkin vielä muutama haku auki tai tulossa, joista voisi mahdollisesti myöntävä päätös tulla. Yritän olla stressaantumatta liikaa tästä, vaikka kieltämättä neljä kuukautta tuntuu pelottavan lyhyeltä ajalta, ja huomaan jo miettiväni, että jokos tässä pitää kohta ruveta kanniskelemaan kamoja pois työhuoneelta. But it is not this day! Yritän saada näistä kuukausista niin paljon irti kuin mahdollista - ja jos oikein hyvin käy, niin voihan olla, että hommat jatkuu entisellään senkin jälkeen. Mutta turha sitä on nyt miettiä liikaa, että mitä sitten keväällä tapahtuu.

Kevätlukukausi kokonaisuudessaan näyttää lähes autuaan hiljaiselta. Kuten jo aiemmin ounastelin, pyhitän kevään kirjoittamiselle (ja lukemiselle), enkä edes yritä työntää itseäni minnekään konferenssiin tms. Viime syksy oli niin raskas, että tämä tuntuu erittäin mukavalta ja rauhoittavalta päätökseltä.

Mutta nyt tosiaan jos tällä viikolla saisi kartoitettua itselleen, että missäs tässä väitöskirjaprojektissa oikein mennään, miten tästä edetään ja missä aikataulussa, niin hienoa.